Inuyama 29.3.

Matka jatkui Nagoyasta 29.3. kohti Takayamaa. Olimme suunnitelleet matkareitin siten, että pysähdyimme Inuyamassa katsomassa linnaa. Inuyaman linna on rakennettu 1537 ja sen keskustorni on vanhin Japanissa pystyssä oleva puinen linnatorni. Inuyaman linna on yksi Japanin kahdestatoista alkuperäisestä linnasta, jotka ovat selviytyneet luonnonkatastrofeista ja feudaalisen ajan sodista vuonna 1867. Inuyaman linna on lisäksi yksi neljästä linnasta, jotka on nimetty Japanin kansallisaarteeksi. 

Matka Inuyaman linnalle kesti Nagoyasta noin puoli tuntia junalla. Eräs reissun erikoisimmista hetkistä tuli, kun pääsimme Inuyaman Meitetsu-asemalle, mietimme hetken aikaa, että minne sitä veisi laukut. Löysimme sitten kolikkolokeroita, mutta kaikki isot olivat varattuja tai sitten turhan kalliita. Peppo sitten meni kysymään virkailijalta, onko lokeroita jossain lisää. Virkailija sitten alkoi viittilöimään meitä ilmeisesti työntekijöiden työtilaan ja sanoi, että on ok, jos jätämme laukut sinne täyttämällä yhden henkilötietolapun. Sinne ne laukut sitten jäivät ja maksu oli mitätön lokeroihin verrattuna. 

Meitetsu-asema.

Sittenpä lähdimme kävelemään linnaa kohden. Siinä ympärille katsellessa, päättelimme, että reitti linnalle oli sama kuin festivaalireitti sitten kesällä. Oli kyllä kapea tie, mutta niin siellä menivät autot, pyöräilijät ja ihmiset samalla kadulla. Itsestä yksi hurjin juttu Japanissa on sadevesiviemärit, jotka menevät tien reunoilla, mutta niitä ei ole mitenkään suojattu. Ne ovat kyllä ihan syviä, että ei sinne tekisi mieli vahingossa humpsahtaa. Tällaisia oli myös kyseessä olevalla kapealla tiellä. 

Pepon piti ottaa kuva.

Matkalla ollaan.

Kapea tie asemalta kohti linnaa.

Festivaalikärryjä pienoiskoossa.

Tie linnalle. Puut olivat joko nupullaan tai kukassa.

Valkoisia kukkia vaihteeksi.

Kukkia, kukkia.

Linnasta voisi sen verran sanoa, että se oli pieni ja oikeastaan siinä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä portaat ylös ja alas ja hieman katsella ulos ikkunoista, katsoa lordin huonetta, paria kuvaa Japanin linnoista ja katsella haarniskoita. Maksu, joka piti maksaa linnan alueelle pääsemiseksi osoittautui ehkä hieman tyyriiksi. Samalla lipulla pääsi myös linnan lähellä olleelle alueesta kertovalle museolle ja jonkinlaiselle käsityömuseolle. Ei ole tietoa, että olisiko lippuja voinut ostaa erikseen, mutta eipä se virkailija linnalla muuta yrittänyt meille myydä.

Inuyaman linna.

Kukkia.

Koristeellisia yksityiskohtia kyllä riitti, kuten tämä pieni silta.

Linna oli kyllä ihan nätti, varsinkin ulkoapäin, mutta sisältä ei ollut mitenkään kalustettu tms., että pelkästään historiasta kertovaa rekvisiittaa oli esillä. Puiset lattiat ja seinät olivat joka paikassa. Lattiat kyllä narisivat aika pahasti, mutta pulleat länsimaalaisetkaan eivät tipahtaneet läpi. :D Portaat kyllä linnassa olivat jyrkät ja itselläni oli pari päivää sen jälkeen oikea jalka aivan jumissa, mutta kävimmepä kuitenkin vaeltamassa myöhemmin Takayamassa... 

Kun pääsimme lopulta linnan huipulle, oli tarkoitus kiertää linnan parveke ympäri, mutta itselläni loppui usko siinä vaiheessa, kun näin kyltin, jossa käskettiin olla nojaamatta parvekkeen matalaakin matalampaan kaiteeseen. Suomessa ei menisi tuollaiset turvajärjestelyt läpi.. Peppo sitten kävi nopsasti kiertämässä parvekkeen ympäri ja otti kulmilta muutamat kuvat. Linnan keskustornin korkeus oli 25 metriä, että kyllä sieltä ihan maisemiakin näki. 

Maisemaa parvekkeelta. 

Seuraava kulma.

Vettäkin siellä oli.

Koristeellistakin kattoa oli.

Älä nojaa. 

Kun sitten lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin, linnan henkilökuntaan kuulunut mies ojensi kätensä, jossa oli valkea hanska ja johdatti minut kädestä kiinni pitäen alas ja seuraavalle tasanteelle päästyäni, menin katselemaan ikkunasta ulos ja Peppo otti minusta kuvan. Tämä samainen mies sitten tuli meidän luokse ja kysyi, jos voisi ottaa meistä kuvan. Luulin aluksi, että tulee sanomaan, ettei siellä saa kuvata. Että oli kyllä taas sellainen tilanne, että lähinnä säikähti tätä japanilaista ylikohteliaisuutta ensin, mutta loppujen lopuksi Pepon kanssa naureskelimme minun pessimistisyydelle. Pepon kommentti oli: "Tätä japanilaista kohteliaisuutta ei voi kuin hämmästellä." Mutta suojatien yli ei päässy, ellei ollut liikenteenohjaajaa tai liikennevaloja. Että kyllä sitä asioilla on tapana olla kääntöpuolensakin. 

Huipulta tultu. 

Tästä kuvasta näkyy paremmin, kuinka tämäkin kylä oli vuorien ympäröimä.

Haarniskoita oli esillä.

Linnassa osattu leikkiä piilosta. 

Linnan pienoismalli.

Japanissa tarvitaan liikenteenohjaajaa, jotta pääsee tien yli.

Sen jälkeen piti käydä ostamassa Stilon avaimeen kilisevän Inuyaman linnaa kuvaavan "kultaisen" avaimenperän ja söimme viimeisen Suomesta mukaan ottamamme ruisleivän piknik-hengessä maisemia katsellen. En kyllä tiedä, kauanko kestän tuota kilisevää avaimenperää ja milloin avaimet katoavat Tepsun toimesta, mutta saapa ainakin harjoitella järjestelmällisyyttä, että avaimet päätyvät naulakkoon. Kaikenlaiset välkkyvät, kilisevät ja helisevät jutut olivat ihan japanilaisten juttu. Kännykkäkoruja oli jokaisessa kaupassa aina varmaan useita kymmeniä.

Shoppailun ja syömisen jälkeen sitten päätimme jatkaa kierrosta ja kävimme kiertämässä linnan pyhätön. Tämän jälkeen lähdimme takaisin asemaa kohden ja matkalla pysähdyimme syömään makkaraa. Oli kyllä tajuttoman hyvää. Nyt kun tässä katsellut näitä reissusta ottamia kuvia, niin kaikki ruoka-annokset jäänyt kuvaamatta. Kylläpä sitä olisi voinut ottaa kuvan vaikka valtavasta japanilaisesta jäätelöpallosta. Jäätelöt olivat kyllä ihan tajuttoman hyviä ja isoja. Pitihän sitä kauniina päivänä pysähtyä vielä ostamaan jäätelöäkin. 

Punainen kuja.

Nämä kaikki on siunattu tässä pyhätössä.

Tämä on sitä japanilaista rahan huuhdontaa.

Peppo. (:

Koira, koska ollaan koiravuorella. 

Toinen koira.

Sisäänkäynti.

Asemalle päästyämme minulla taas vaihteeksi alkoi kahvihammasta kolottamaan ja päätimme käydä ostamassa kahvilasta take awayn. Japanilainen pakkausinto kyllä taas osasi hämmästyttää, kun muki oli tietysti pahvia, se oli pakattu pieneen paperipussiin ja se oli vielä erillisessä paperikassissa. Hienointa oli vielä se, että roskista ei löytynyt koko asemalta. Peppo sitten vessassa käydessä heitti roskat roskiin. Kahvini juotuani lähdimme hakemaan laukkujamme. Homma toimi ja laukut saimme. Sen jälkeen sitten alkoi suunnistus kohti Takayamaa. Tarina jatkukoon.