Inuyama 29.3.

Matka jatkui Nagoyasta 29.3. kohti Takayamaa. Olimme suunnitelleet matkareitin siten, että pysähdyimme Inuyamassa katsomassa linnaa. Inuyaman linna on rakennettu 1537 ja sen keskustorni on vanhin Japanissa pystyssä oleva puinen linnatorni. Inuyaman linna on yksi Japanin kahdestatoista alkuperäisestä linnasta, jotka ovat selviytyneet luonnonkatastrofeista ja feudaalisen ajan sodista vuonna 1867. Inuyaman linna on lisäksi yksi neljästä linnasta, jotka on nimetty Japanin kansallisaarteeksi. 

Matka Inuyaman linnalle kesti Nagoyasta noin puoli tuntia junalla. Eräs reissun erikoisimmista hetkistä tuli, kun pääsimme Inuyaman Meitetsu-asemalle, mietimme hetken aikaa, että minne sitä veisi laukut. Löysimme sitten kolikkolokeroita, mutta kaikki isot olivat varattuja tai sitten turhan kalliita. Peppo sitten meni kysymään virkailijalta, onko lokeroita jossain lisää. Virkailija sitten alkoi viittilöimään meitä ilmeisesti työntekijöiden työtilaan ja sanoi, että on ok, jos jätämme laukut sinne täyttämällä yhden henkilötietolapun. Sinne ne laukut sitten jäivät ja maksu oli mitätön lokeroihin verrattuna. 

Meitetsu-asema.

Sittenpä lähdimme kävelemään linnaa kohden. Siinä ympärille katsellessa, päättelimme, että reitti linnalle oli sama kuin festivaalireitti sitten kesällä. Oli kyllä kapea tie, mutta niin siellä menivät autot, pyöräilijät ja ihmiset samalla kadulla. Itsestä yksi hurjin juttu Japanissa on sadevesiviemärit, jotka menevät tien reunoilla, mutta niitä ei ole mitenkään suojattu. Ne ovat kyllä ihan syviä, että ei sinne tekisi mieli vahingossa humpsahtaa. Tällaisia oli myös kyseessä olevalla kapealla tiellä. 

Pepon piti ottaa kuva.

Matkalla ollaan.

Kapea tie asemalta kohti linnaa.

Festivaalikärryjä pienoiskoossa.

Tie linnalle. Puut olivat joko nupullaan tai kukassa.

Valkoisia kukkia vaihteeksi.

Kukkia, kukkia.

Linnasta voisi sen verran sanoa, että se oli pieni ja oikeastaan siinä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä portaat ylös ja alas ja hieman katsella ulos ikkunoista, katsoa lordin huonetta, paria kuvaa Japanin linnoista ja katsella haarniskoita. Maksu, joka piti maksaa linnan alueelle pääsemiseksi osoittautui ehkä hieman tyyriiksi. Samalla lipulla pääsi myös linnan lähellä olleelle alueesta kertovalle museolle ja jonkinlaiselle käsityömuseolle. Ei ole tietoa, että olisiko lippuja voinut ostaa erikseen, mutta eipä se virkailija linnalla muuta yrittänyt meille myydä.

Inuyaman linna.

Kukkia.

Koristeellisia yksityiskohtia kyllä riitti, kuten tämä pieni silta.

Linna oli kyllä ihan nätti, varsinkin ulkoapäin, mutta sisältä ei ollut mitenkään kalustettu tms., että pelkästään historiasta kertovaa rekvisiittaa oli esillä. Puiset lattiat ja seinät olivat joka paikassa. Lattiat kyllä narisivat aika pahasti, mutta pulleat länsimaalaisetkaan eivät tipahtaneet läpi. :D Portaat kyllä linnassa olivat jyrkät ja itselläni oli pari päivää sen jälkeen oikea jalka aivan jumissa, mutta kävimmepä kuitenkin vaeltamassa myöhemmin Takayamassa... 

Kun pääsimme lopulta linnan huipulle, oli tarkoitus kiertää linnan parveke ympäri, mutta itselläni loppui usko siinä vaiheessa, kun näin kyltin, jossa käskettiin olla nojaamatta parvekkeen matalaakin matalampaan kaiteeseen. Suomessa ei menisi tuollaiset turvajärjestelyt läpi.. Peppo sitten kävi nopsasti kiertämässä parvekkeen ympäri ja otti kulmilta muutamat kuvat. Linnan keskustornin korkeus oli 25 metriä, että kyllä sieltä ihan maisemiakin näki. 

Maisemaa parvekkeelta. 

Seuraava kulma.

Vettäkin siellä oli.

Koristeellistakin kattoa oli.

Älä nojaa. 

Kun sitten lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin, linnan henkilökuntaan kuulunut mies ojensi kätensä, jossa oli valkea hanska ja johdatti minut kädestä kiinni pitäen alas ja seuraavalle tasanteelle päästyäni, menin katselemaan ikkunasta ulos ja Peppo otti minusta kuvan. Tämä samainen mies sitten tuli meidän luokse ja kysyi, jos voisi ottaa meistä kuvan. Luulin aluksi, että tulee sanomaan, ettei siellä saa kuvata. Että oli kyllä taas sellainen tilanne, että lähinnä säikähti tätä japanilaista ylikohteliaisuutta ensin, mutta loppujen lopuksi Pepon kanssa naureskelimme minun pessimistisyydelle. Pepon kommentti oli: "Tätä japanilaista kohteliaisuutta ei voi kuin hämmästellä." Mutta suojatien yli ei päässy, ellei ollut liikenteenohjaajaa tai liikennevaloja. Että kyllä sitä asioilla on tapana olla kääntöpuolensakin. 

Huipulta tultu. 

Tästä kuvasta näkyy paremmin, kuinka tämäkin kylä oli vuorien ympäröimä.

Haarniskoita oli esillä.

Linnassa osattu leikkiä piilosta. 

Linnan pienoismalli.

Japanissa tarvitaan liikenteenohjaajaa, jotta pääsee tien yli.

Sen jälkeen piti käydä ostamassa Stilon avaimeen kilisevän Inuyaman linnaa kuvaavan "kultaisen" avaimenperän ja söimme viimeisen Suomesta mukaan ottamamme ruisleivän piknik-hengessä maisemia katsellen. En kyllä tiedä, kauanko kestän tuota kilisevää avaimenperää ja milloin avaimet katoavat Tepsun toimesta, mutta saapa ainakin harjoitella järjestelmällisyyttä, että avaimet päätyvät naulakkoon. Kaikenlaiset välkkyvät, kilisevät ja helisevät jutut olivat ihan japanilaisten juttu. Kännykkäkoruja oli jokaisessa kaupassa aina varmaan useita kymmeniä.

Shoppailun ja syömisen jälkeen sitten päätimme jatkaa kierrosta ja kävimme kiertämässä linnan pyhätön. Tämän jälkeen lähdimme takaisin asemaa kohden ja matkalla pysähdyimme syömään makkaraa. Oli kyllä tajuttoman hyvää. Nyt kun tässä katsellut näitä reissusta ottamia kuvia, niin kaikki ruoka-annokset jäänyt kuvaamatta. Kylläpä sitä olisi voinut ottaa kuvan vaikka valtavasta japanilaisesta jäätelöpallosta. Jäätelöt olivat kyllä ihan tajuttoman hyviä ja isoja. Pitihän sitä kauniina päivänä pysähtyä vielä ostamaan jäätelöäkin. 

Punainen kuja.

Nämä kaikki on siunattu tässä pyhätössä.

Tämä on sitä japanilaista rahan huuhdontaa.

Peppo. (:

Koira, koska ollaan koiravuorella. 

Toinen koira.

Sisäänkäynti.

Asemalle päästyämme minulla taas vaihteeksi alkoi kahvihammasta kolottamaan ja päätimme käydä ostamassa kahvilasta take awayn. Japanilainen pakkausinto kyllä taas osasi hämmästyttää, kun muki oli tietysti pahvia, se oli pakattu pieneen paperipussiin ja se oli vielä erillisessä paperikassissa. Hienointa oli vielä se, että roskista ei löytynyt koko asemalta. Peppo sitten vessassa käydessä heitti roskat roskiin. Kahvini juotuani lähdimme hakemaan laukkujamme. Homma toimi ja laukut saimme. Sen jälkeen sitten alkoi suunnistus kohti Takayamaa. Tarina jatkukoon.

Japaniin menomatka ja Nagoyan matka 26.-28.3.

Hei, olen Tuulia ja Pepon kihlattu sekä olen nyt vierailevana kirjoittajana täällä Pepon blogissa. Kirjoitan tähän nyt muutaman osion matkastamme Japanissa, joka käsitti 26.3.-7.4. –ajanjakson. Peppo haluaisi välittää bloginsa seuraajille sellaisia terveisiä, että Japanissa opiskelu on rankkaa ja tarkoituksena olisi kuitenkin viettää hieman vapaa-aikaakin. Ikävä kyllä tälle blogille ei ole oikein jäänyt aikaa ja sen takia kirjoituksissa on ollut aina viivettä. Peppo kuitenkin tuumi, jos kirjoittelisi sitten Suomeen palattuaan elokuussa joitakin mieleenpainuneita tarinoita Japanista. Jospa Peppo vaikka käyttäisi entisen blogin kirjoitusaikansa kandiin. ;)

26.3. Matka alkoi Oulusta kohti Helsinkiä. Lento lähti viiden aikoihin Helsingistä Nagoyaan. Se pitää kyllä sanoa, että Finnairilla lentäminen oli oikein mukavaa ja lentokone pidettiin ihan hyvän aikaa pimeänä, joten perille päästyämme ei oikeastaan väsyttänyt ollenkaan, vaikka ei sitä kovin paljoa nukuttukaan lennon aikana.

Peppo hörppii teetä Helsinki-Vantaalla.

Tuulia syö korvapuustia.

Nagoyan lentokentällä tuli ensimmäinen yllätys liittyen japanilaiseen kulttuuriin, koska sitä on aina ajatellut, että japanilaiset ovat hyvin täsmällisiä ja nopeita. Näin ei kuitenkaan ollut, kun ajattelee sitä, että re-entryllä ja ulkomaalaisella passilla oli niin paljon eroa ajallisesti passikontrollissa. Peppo siis luonnollisesti meni re-entryyn, koska oli palaamassa maahan vaihto-opiskelun takia. Minä taas jouduin ulkomaalaisten passien jonoon. Se olikin sitten varsin mielenkiintoista, mutta turhauttavaa odotella japanilaisten päätöksiä. Re-entryllä meni aluksi myös pitkään, mutta sitten kun se pääsi vauhtiin, jono meni nopeasti eli Peppo pääsi toiselle puolelle odottelemaan laukkuja. 

Minä sitten jäin liikkumattomaan jonoon. Lopulta kun jono lähti vetämään, lentokentän henkilökunta viittilöi ihmisiä jonosta toiseen ja itsekin lopulta vaihdoin kolme kertaa jonoa. Syytä en tiedä, miksi. Ensimmäisillä tarkastettavilla tuntui olevan maahantulolupalapun kanssa ongelmia, joka täytetään lyhyempää maassaoleskelua varten eli ns. lyhytaikainen viisumi. Sen täyttämiseen ei saanut mitään erillisiä ohjeita muuta kuin lentokoneessa tämä jaettiin ja käskettiin täyttää. Eivät osanneet edes sanoa, pitääkö Pepon tämä täyttää vai ei. No, hänkin sitten täytti sen vaikka ei sitten olisi ilmeisesti tarvinnutkaan. 

Koska lapun täyttämiseen ei saanut mitään ohjeita, puutteita oli havaittavissa ja senpä takia sitten yksi henkilökunnasta tuli jonon keskelle ja kun hänet ohitti, hän tarkasti, oliko lapussa puutteita. No, itselläni puuttui ammatti ja siihen piti sitten laittaa osoite, jossa aikoo olla Japanissa. Niitähän oli sitten kolme, mutta laitoin ensimmäisen hotellin nimen, jota en edes oikein muistanut. Kun lappu oli tarkastettu, siirryin kolmanteen minulle osoitettuun jonoon. Tämä jono sattui olemaan juuri sama, jossa Peppo oli ollut noin 50 min sitten eli japanilaista päättämättömyyttä oli ilmassa (?). Olin kyllä siinä vaiheessa jo hyvin turhautunut ja se lentokenttä oli kuin kasvihuone eli olin lähellä vihannekseksi muuttumista. 

Peppo varmasti myös muistaa sen, kuinka kirosin koko maan jo ensikättelyssä. Voisin tässä välissä mainita lukeneeni paluulennollani Helsingistä Ouluun Alexander Stubbin kolumnin BlueWings –lehdestä, jossa hän painottaa sitä, kuinka ihmisille muodostuu tietty mielikuva maasta jo lentokoneessa ja lentokentällä/lentokentillä. Voin todellaki sanoa, että olin hyvin varautunut Japania kohtaan tämän lentokenttäepisodin jälkeen. No, matka kuitenkin tästä jatkui laukkujen kanssa passitarkastuksen läpi. Seuraavaksi aloitimme oikean junan etsimisen, jotta pääsisimme lentokentältä Nagoyan keskustaan ja hotellille. Se pitää kyllä sanoa, että itse yllätyin sitä, kuinka kaukana tämä lentokenttä oli keskustasta. Junamatka kesti varmasti sen puoli tuntia. Matkaa oli sen verran, että tuli otettua joitakin kuviakin.

Nagoyan kenttä junasta käsin. Hyvä sää oli.

Matkalla Nagoyaan.

Itse Nagoyaan päästyämme mietimme, jos olisimme jättäneet laukut johonkin kaappiin ja tutkineet ensin kaupunkia, koska check-iniin oli kuitenkin aikaa muutama tunti. Kaikki kaapit olivat kuitenkin varattu, joten päätimme sitten etsiä kartan, tarkistaa hotellin sijainti ja lähteä suunnistamaan kartan avulla sitä kohden. Pitää kyllä sanoa, että itse olen sen verran paljon kulkenut metsässä ja oppinut tunnistamaan reittini havunneulasten eroja tutkimalla ja Peppo käynyt vuoden verran armeijassa, että suunnistustaitomme oli kyllä ihan erinomaista luokkaa. Kuuma siellä kuitenkin oli Suomeen verrattuna ja hiki tuli kuskatessa sitä laukkua. Matkaa ei kuitenkaan ollut kuin pari kilometriä, mutta tuntui se auringonpaahteessa pitemmältä.

Yövyimme kaksi ensimmäistä yötä Nagoya hotel black -hotellissa. Onneksi laukkujen raahamisen jälkeen totesimme, että hotellivaraus oli onnistunut ja saimme laukut hotellin vastaanottoon säilytykseen, vaikka teimmekin check-inin muutamaa tuntia liian aikaisin eli huoneeseen emme vielä päässeet tutustumaan. Kun olimme hieman keventäneet käsimatkatavaroita matkalaukkuihin, päätimme lähteä etsimään syötävää. Onneksi sattui olemaan lounasaika, niin pääsimme hieman vähemmällä vaivalla. Itselle kyllä maistui se raikas salaatti reissaamisen jälkeen ja Peppokin söi pastansa. Kun olimme syöneet, lähdimme etsimään kansanvälistä turisti-infopistettä, josta voisi saada hieman vinkkejä parin päivän ajaksi.  Infopisteen jälkeen sitten päätimme lähteä hetkeksi nukkumaan hotellille pitkän lentämisen jälkeen.

Kaikki on Japanin suurissa kaupungeissa suurta. Rakennuksen nimestä ei ottanut selvää.

Japanilaisten versio Mona Lisasta.

Peppo suuressa kaupungissa.

Peppo Nagoyassa. Vieressä kaunis talo.

Hotellimme oli sellainen, jossa tuntui yöpyvän lähinnä japanilaiset bisnesihmiset. Vaikka emme saaneetkaan toivomuksesta huolimatta savutonta huonetta, oli kuitenkin katto pään päällä. Luulimme japanilaisten vetävän överiksi, kun henkilökunta sanoi käyttäneensä ilmanraikastinta huoneessa savuttomuudemme takia, mutta yllätykseksemme huone haisi tupakalle ja huoneesta voisi sanoa miinuksena myös ilmastoinnin heikon tason. Oli kieltämättä aika tukala huoneisto. Onneksi hotelli ei ollut kallis ja huoneessa viihdyimme aika vähän aikaa päivästä. 

Nukkuminen kyllä tuntui kivalta ja kieltämättä aikaeron takia tuntui kuin olisi herännyt keskellä yötä, koska Suomessa kello näytti jotain klo 24. Päätimme kuitenkin, että kun lähtee liikkeelle, niin sitä herää. Tämä herääminen tietysti tapahtui hienosti hotellin happyhourin merkeissä. Hetken matkasuunnitelmaa samalla tehdessä ja rupatellessa, päätimme lähteä kävelemään ulos ja tutkimaan kaupunkia lähemmin. Ihastuin erikoisiin valopylväisiin, jotka toimivat ikään kuin katuvaloina. Oli pakko ottaa niistä useampi kuva, koska niitä oli monen erivärisinä.

Hotellimme iltavalaistuksessa.

Lyhtypylväs nro 1.

Lyhtypylväs nro 2.

Lyhtypylväs nro 3.

Lyhtypylväs nro 4.

Minulla teki ihan mielettömästi mieli kahvia, joten lähdimme suuntaamaan esitteessä olevaa Komeda’s Coffee  -kahvilaa kohden. Mielestämme, emme menneet esitteen paikkaan, mutta se oli kylläkin samanniminen, se jäi mysteeriksi, oliko niitä lähekkäin kaksi vai menimmekö vahingossa oikeaan. Siellä sitten sain kahvia juodakseni ja söimme iltapalaksi herkulliset, isot hampurilaiset. 

Sain hyvää kahvia ja valtavan hampurilaisen.

Kahvilan jälkeen lähdimme kuljeksimaan katua eteenpäin ja luulimme erästä rakennusta joksikin museoksi tms., mutta se olikin linja-autoasema! Se oli oikein kiva iltavalaistuksessa.  Lisäksi kävimme katsomassa Nagoyan TV-tornia. Pepon mielestä se ei ollut yhtä hieno kuin Sapporossa, mutta itse kyllä pidin Nagoyan tornista enemmän. Mielipideasioita, joista ei voi kiistellä. :) Tutkimusretkemme jälkeen suuntasimme takaisin hotellille.

Turisti-Peppo.

Nagoyan tv-torni.

Avaruusalus.

Peppo diskolattialla. 

Lentoon lähdössä. Eikö tämä ollutkaan avaruusalus?

Seuraavaan päivään sitten päätimme nousta varhain, koska ensinnäkin aamulla oli tarjolla hotellilla aamupala ja jotta ehtisimme kiertoajelubussiin, jolla pystyimme käymään Toyota-museossa ja Tokugawaen-puistossa. Tarkoitus oli myös käydä rahamuseossa, mutta meillä meni liian pitkään Toyota-museossa ja puistossa halusimme kierrellä ihan rauhassa. Itseäni ihan pikkuriikkisen harmittaa, ettemme ehtineet käymään junamuseossa, joka olisi ollut ihan toisessa päässä Nagoyaa. Japanilaiset aukioloajat olivat muutenkin ihan ihmeellisiä, kun melkein kaikki menivät kiinni neljän ja viiden välillä. :(

Sen verran voisin kertoa taustana Toyotan historiasta, että alunperinhän Toyota valmisti kankaita ja 1930-luvulla alkoi autojen valmistus. Ensimmäinen osa Toyota Commemorative Museum of Industry and Technology –museosta käsitti siis enimmäiseen tekstiiliteollisuuden kehittymistä ja väävispuita löytyi moneen lähtöön. Näin väävispuiden ystävänä se oli oikein kiehtovaa, mutta Peppo ei oikein innostunut muusta kuin teollisesta kankaiden valmistuksesta. :D Loppuosa sitten oli moottorien kehittymisestä ja lopuksi tuli autopuoli. Ihmisiä muistutettiin useampaan kertaan, että kohta se auto-osuus alkaa. :D

Pitäähän Toyotakin olla autovalmistajien Hall of Famessa. 

Siellä sitä puuvillalankaa valmistetaan.

Niin, Peppo innostui kankaiden valmistuksesta.

Tässä kohdin Peppo otti kameran esiin.

Valu.

Taonta.

Valmista tuli.

Japanilaiset suorastaan rakastavat pienoismalleja ja erilaisia näköispatsaita.

Entisajan auton valmistusketju. 

Priimaa tuppaa tulemaan.

Moottoreita oli moneen lähtöön.

Peppohan oli kuin pikkupoika automuseossa. :D

Konepornoa.

Seksikkäitä kankikaikkosia.

1960-luvun moottorin osat.

Oikealla näkyy koordinaattipöytä, jolla on entisaikaan pöyritelty malleja tietokoneen näytöllä.

Peltiä, peltiä, paljon peltiä.

Ja niin se airbag sanoi poks!

Katalysaattorin kehitys. Joskus muinoin siellä ollut pellettejä.

Panoraamakuvaa alakerrasta.

Edellisessä kuvassa vasemmalla näkyy osa, jossa pystyi testaamaan auton kokoamista käytännössä. Oltiin ihan liian pyörryksissä jo siinä vaiheessa, että jäi kuvat ottamatta. :D Mutta se oli kyllä hyvin demostroitu ja kunnon peltien pauke kävi koko ajan.

Päättäkäämme Toyotan museo-osuus vuoden 1970 Toyota Celicaan.

Puistoreissulla meni sen takia pitkään, koska meille iski nälkä ja ensin yritimme mennä ravintolaan, joka ilmoitettiin olevan kiinni. Puistossa ollessamme tajusimme syynkin, koska siellä oli ollut ilmeisesti jonkinlainen häävastaanotto. Ravintolan sijaan lähdimme läheiseen supermarkettiin ja löysimme tuoreosaston, josta sitten ostimme pari suolaista välipalaa; munakkaan ja nakkikäärön. Piknikimme oli oikein kiva. Siinä mietimme sellaista asiaa, että miksi japanilaiset ajavat autot aina peruuttamalla ruutuun – onko taikauskoa vai mitä - sekä Supermarketilta sitten pystyimme siirtymään takaisin puistoon tutkimaan luonnonihmeitä.

Puistossa riitti karppeja. Oli hienon näköistä, kun karpit tulivat kuvassa näkyvän veneen alta jonossa.

Olihan siellä perinteisiä japanilaisen puutarhan asetelmiakin.

Panoraamakuva puistosta. Ei se kovin ollut, mutta oli siellä kyllä paljon nähtävää pienessä tilassa.

Japanissa on paljon portaita. Nämä olivat sieltä ihastuttavimmasta päästä.

Sovin puutarhan kirsikkapuun kukkien sekaan.

Makrokuva kirsikkapuun kukasta.

Vesi solisi ja linnut lauloivat.

Kuvaa rinteestä.

Tämä päivä sattui olemaan hyvinkin aurinkoinen ja lämmintä piisasi. Jokainen päivä reissusta ei ollut samanlainen, niin kuin tulette myöhemmin huomaamaan. Tietenki aurinko tuo kuvaukselle hieman haasteita valotuksen kanssa, mutta näkeepähän ainakin, että kirkasta oli. 

Peppo kivillä.

Silta, joita löytyy myös paljon Japanista.

Lisää vettä.

Lisää portaita.

Kiertoajelun jälkeen sitten kiertelimme linja-autoaseman yhteydessä olevalla ostoskeskuksella. Päätimme mennä katselemaan kenkiä. Se oli kyllä hassua, että minulla on japanilaisiin naisiin nähden iso jalka. Eipä sieltä oikein löytynyt minulle kenkiä. Yksi hassuimmista jutuista, joihin törmäsi Japanissa oli se, että kysyimme kenkäliikkeessä kokotaulukkoa, josta olisi voinut vertailla senttikokoa länsimaalaiseen kenkäkokoon. Sellaista ei kuitenkaan ollut, mutta myyjä osasi lonkilta heittää juuri oikean kenkäkoon, joka oli pakko testata myöhemmin. Sen voin kyllä sanoa, että japanilaiset naiset käyttävät huonoja kenkiä. Lentokentällä seurasin, niin ainoat, joilla kengät oikeasti istuivat olivat lentoemännät. Ammattilaisia kenkien käyttäjiä?

Toisena iltana Nagoyassa sitten päätimme pistäytyä paikallisessa pubissa ja samalla syödä jotain päivällisen piknikin lisäksi. Pubin nimi oli Elephant’s Nest. Ihmettelimme siellä, kun oli Suomen lippu Britannian lipun rinnalla. Syykin selvisi, kun kysyimme Zack-nimiseltä tarjoilijalta. Entisellä paikan managerilla on sukujuuria Suomeen ja osaa jonkin verran suomenkieltä. Harmi, ettei hän ollut juuri sinä iltana työvuorossa. Tapasimme myös yhden amerikkalaisen miehen, jonka kanssa keskustelimme maiden eroista ja ihmisluonteista. Olihan se ihan mielenkiintoinen keskustelu ja siihen oli hyvä päättää ilta ja lähteä nukkumaan.

Seuraavana aamuna sitten matka taittui Inuyaman linnan kautta Takayamaan.Näistä seikkailuista seuraavissa kirjoituksissa. :)